Miten saamelaiset poronhoitajat muuttivat laavuista taloihin ja haastoivat perinteisen ja modernin dikotomian omaksumalla uutta teknologiaa
9. elokuuta vietetään kansainvälistä maailman alkuperäiskansojen päivää. Tämän vuoden teema on “vapaaehtoisessa eristyksessä elävien alkuperäiskansojen oikeuksien suojeleminen”. Oikeudet vahvistavat maailman kulttuurista ja kielellistä moninaisuutta.
Maailmassa on noin 200 alkuperäiskansaryhmää, jotka elävät vapaaehtoisesti eristyksissä muista ihmisryhmistä. Suurin osa ryhmistä kuitenkin elää rinta rinnan muiden kansojen kanssa.
Saamelaiset – ainoa Euroopan unionin alueella elävä tunnustettu alkuperäiskansa
Saamelaisalue, pohjoissaameksi Sápmi, sijoittuu Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisosiin sekä Venäjän puolella Kuolan niemimaalle. Alueella puhutaan yhdeksää eri saamelaiskieltä ja ryhmät eroavat toisistaan esimerkiksi perinteisen vaatetuksen, käsitöiden ja käyttöesineiden osalta.
Vaikka noin 10 prosenttia saamelaisista työskentelee poronhoitajina, tunnetaan heidät kenties parhaiten puolipaimentolaisena porokansana. Muut luontaiselinkeinot kuten kalastus, metsästys ja pienviljely ovat olleet myös tärkeitä saamelaiskulttuureja määrittäviä tekijöitä.
Saamelaiselle kulttuurille ominaista on vahva luontoyhteys, jonka luoma tietotaito mahdollistaa elämän arktisissa olosuhteissa. Ruoka sekä työkaluissa, esineissä ja vaatteissa käytettävät materiaalit on saatu ympäröivästä luonnosta. Sitä, mitä ei ole saatu lähiluonnosta, on hankittu kauempaa.
Saamelaiset ovat luoneet ja ylläpitäneet suhteitaan muihin kansoihin esimerkiksi kaupankäynnin kautta. Monet muualta omaksutut elementit, kuten hopeakorut, ovat kehittyneet tärkeäksi osaksi materiaalista kulttuuria. Tulen äärellä vietettävistä kahvitauoista, pohjoissaameksi gáfebottut, on tullut kuulumisten vaihdon ja tarinankerronnan paikkoja.
Suhteiden luominen suomalaisiin naapureihin
1900-luvun alussa saamelaiset solmivat vastavuoroisia suhteita suomalaisiin naapureihinsa. Väärtisuhteet perustuivat jaettuun hyötyyn tai etnisten, eri talousmuotoja harjoittavien ryhmien väliseen lahjanvaihtoon. Pohjoissaameksi väärtejä kutsuttiin sanalla verddet. Sana viittaa suhteen tasa-arvoisuuteen. Väärtit olivat pitkäaikaista tuttavia tai kavereita, joiden luona oleskeltiin matkaa tehdessä.
Väärtien luona käytiin ja asuttiin etenkin talvisaikaan. Elämänrytmi määrittyi porojen liikkeiden ja vuotuiskierron mukaan. Ennen 1900-lukua saamelaisilla ei ollut kiinteitä asuinpaikkoja.
Vanhukset ja lapset saatettiin joskus jättää talven ajaksi suomalaispirttien lämpöön. Haastavimmat keliolosuhteet poropaimenet kohtasivat talvisaikaan. Väärtisuhteiksi on kuvattu myös poliitikkoihin ja valtion päämiehiin solmittuja suhteita.
Kuuluisin “etelänväärti” oli presidentti Urho Kekkonen, joka johti Suomea vuodesta 1956 vuoteen 1982. Kekkonen tapasi saamelaisia väärtejään hiihtoretkillään Lapissa.
Väärtisuhteiden piirteitä voidaan nykyään nähdä myös saamelaisten ja turistien välille syntyvissä suhteissa.
Väärtisuhteet todennäköisesti edesauttoivat saamelaisten talollistumista.
1950-luvulla poroaidat rakennettiin valtioiden rajoille. Porot ja heidän ihmisensä eivät päässeet enää kulkemaan yli rajan. Asettuessaan taloihin omaksuivat saamelaiset uuden, paikallaanpysyvämmän elämäntavan.
Teknologia saapuu Saamenmaalle
Poronhoitajat ottivat moottorikelkan käyttöön 1960-luvulla. Moottoroidun ajoneuvon käyttö levisi aikaisemmin jalan, hiihtäen ja porolla kulkeneiden poronhoitajien keskuudessa nopeasti. Moottorikelkka mahdollisti sen, että poronhoitaja pystyi tekemään työtään kotoaan käsin, kun syrjässä laiduntavien porojen luo päästiin kelkalla suksia nopeammin.
Uusien kulujen kattamiseksi monet poronhoitajat joutuivat kasvattamaan porolukuaan. Vastavuoroinen suhde ihmisen ja poron välillä muuttui merkittävällä tavalla. Markkinatalous teki poronhoitajista lihantuottajia.
Vuonna 2024 porosaamelainen asuu omakotitalossa, paikantaa poronsa GPS:n avulla ja pukee ylleen gore texiä. Teknologian yltäkylläisyys saattaa herättää kysymyksen siitä, mitä saamelaisesta perinteisestä poronhoidosta on jäljellä.
Työvälineet vaihtuvat, mutta tieto porosta, sen elinympäristöstä ja siinä selviytymisestä on säilynyt suullisena perimätietona. On saamelaisen kulttuurin arvojen mukaista mukautua muuttuviin olosuhteisiin ja olla kekseliäs. Pohjoissaamenkielinen verbi, birget, pärjätä, muistuttaa resilienssin käsitettä.
Perinteistä vai modernia elämää?
Länsimaalainen ajattelu perustuu dualismeihin, asioiden erotteluun. Luonto erotetaan ihmisestä ja perinteinen modernista. Länsimaalainen ymmärtää alkuperäiskansakulttuurin autenttisuuden modernin poissaolona.
Kulttuurit ovat jatkuvassa muutoksessa. Juuri se tekee niistä eläviä. Alkuperäiskansoilla tulisi kuitenkin olla oikeus valita missä määrin he haluavat olla kontaktissa muiden kansojen kanssa.
Sama koskee oikeutta päättää siitä, mitä elementtejä halutaan kulttuurissa säilyttää muuttumattomana ja mitkä asiat kaipaavat muutosta. Saamelaiset itse määrittelevät sen, mikä heidän kulttuurissaan on perinteistä ja säilyttämisen arvoista.
Lähteet
- Lehtola, V. (2012). Saamelaiset suomalaiset: Kohtaamisia 1896-1953. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Länsman, A. (2004). Väärtisuhteet Lapin matkailussa: Kulttuurianalyysi suomalaisten ja saamelaisten kohtaamisesta. Puntsi.
- Pennanen, J., & Näkkäläjärvi, K. (2000). Siiddastallan: Siidoista kyliin : luontosidonnainen saamelaiskulttuuri ja sen muuttuminen. Pohjoinen.
This blog is part of the DIGICHer project, which aims to explore the legal, political, socio-economic and technological factors driving the digitisation of cultural heritage for minority groups.